Valo ja lumi

Eilinen ajomatka sai ensin hämmästelemään ja sitten tajuamaan asioita, jotka olisivat selvinneet jo aikaisemmin tekemällä kotityöt kunnolla. Olin jotenkin kuvitellut, että täällä voi kahlaamalla hiihtää suunnilleen mistä vaan, ja että vaikka päivä on pohjoisessa tähän aikaan lyhyt, hämärä on silti pitkä. Pohjoisen väellähän on tapana sanoa kaamosta kauhisteleville, ettei täällä loppujen lopuksi niin pimeää ole, kun on tuo lumi. Mutta kyllä vain kello 16:n lähestyessä piti todeta, ettei tässä valossa kyllä suunnisteta muuten kuin tietä tai jokea pitkin. Aamulla kahdeksalta valon (tai pimeän) määrä on suunnilleen sama. Tehollista hiihtoaikaa on siis max 8 tuntia. Jos aamu- ja iltatoimiin kuluttaa kumpiinkin pari tuntia, jää yöunelle ruhtinaalliset 12 tuntia, mikä kuulostaa hyvältä, mutta eihän kukaan sellaisia unia retkellä nuku. Täytyy siis kehitellä ajankulua. Haikurunojen sommittelu, pyrstötähtien havainnointi, makuupussijoogalento.

Olin myös ollut siinä uskossa, että lunta taatusti riittää, varsinkin näin kylmänä talvena. Eipä riitäkään, ja vaikka se oikein uutisissa kerrottiin, piti tulla itse katsomaan uskoakseen. Pusikko on saanut ylleen verrattain ohuen puuteroinnin, teillä on asfaltti paljaana. Ahkio parka. Lännessä on lunta kuulemma enemmän. Ehkä se houkuttelee hiihtämään pidempiä päiviä.