tiistai 19. tammikuuta 2010

Valo ja lumi

Eilinen ajomatka sai ensin hämmästelemään ja sitten tajuamaan asioita, jotka olisivat selvinneet jo aikaisemmin tekemällä kotityöt kunnolla. Olin jotenkin kuvitellut, että täällä voi kahlaamalla hiihtää suunnilleen mistä vaan, ja että vaikka päivä on pohjoisessa tähän aikaan lyhyt, hämärä on silti pitkä. Pohjoisen väellähän on tapana sanoa kaamosta kauhisteleville, ettei täällä loppujen lopuksi niin pimeää ole, kun on tuo lumi. Mutta kyllä vain kello 16:n lähestyessä piti todeta, ettei tässä valossa kyllä suunnisteta muuten kuin tietä tai jokea pitkin. Aamulla kahdeksalta valon (tai pimeän) määrä on suunnilleen sama. Tehollista hiihtoaikaa on siis max 8 tuntia. Jos aamu- ja iltatoimiin kuluttaa kumpiinkin pari tuntia, jää yöunelle ruhtinaalliset 12 tuntia, mikä kuulostaa hyvältä, mutta eihän kukaan sellaisia unia retkellä nuku. Täytyy siis kehitellä ajankulua. Haikurunojen sommittelu, pyrstötähtien havainnointi, makuupussijoogalento.

Olin myös ollut siinä uskossa, että lunta taatusti riittää, varsinkin näin kylmänä talvena. Eipä riitäkään, ja vaikka se oikein uutisissa kerrottiin, piti tulla itse katsomaan uskoakseen. Pusikko on saanut ylleen verrattain ohuen puuteroinnin, teillä on asfaltti paljaana. Ahkio parka. Lännessä on lunta kuulemma enemmän. Ehkä se houkuttelee hiihtämään pidempiä päiviä.

3 kommenttia:

  1. Täällä on ollut pakkasta koko ajan siitä lähtien kun lumet tulivat. Eli se vähäinenkin lumi on kovin kevyttä maanpintaan saakka.

    Pidän peukkuja, hyvää matkaa!

    p.s. onnittelen itseäni, kun ehdin jo alkumatkasta mukaan. Sulla voisi olla lukijoille suunnattu spostituslista, että tietäisi olla kuulolla, kun taas mennään...

    VastaaPoista
  2. Täällä Oulussa on satanut sellaista hötölunta. Ei tarvitse vielä kahlata polvia myöten... metsässäkään ei vielä liikaa lunta ole. Kaikesta huolimatta luistavia kelejä!

    VastaaPoista
  3. Mukava taas lukea kommenttejasi matkan varrelta. Aina, kun yksi matka on saatu loppuun, alkaa seuraavan odotus. Eikä johdu yksistään sujuvasta kerronnasta. Toivottavasti lumi riittää matkallasi, vaikka monessa paikkaa voi kyllä olla nuukaa lumesta. Olisi hieno itsekin lähteä ja kokea jotain samanlaista.

    VastaaPoista