torstai 4. helmikuuta 2010

Dataa

Retkikartta.fi:n avulla laskettu retken kokonaispituus oli 275 km. Hiihtopäivän keskimääräinen matka oli noin 23 km, josta on siis laskettu pois kaksi lepopäivää. Ne mukaan lukien keskimääräinen etenemismatka oli karvan verran vaille 20 km päivässä.


Päivämatkat:


Pisin hiihtopäivä oli viimeinen, 12 tuntia ja 35 km, josta voi laskea marssinopeudeksi 3 km/h. Ja se siis retken parhaissa lumi- ja luisto-oloissa, jollei ensimmäistä helpohkoa päivää liukkaalla Raatteen tiellä lasketa. Tuollaista se on ahkion kanssa.

Läskiä paloi kahdessa viikossa kolme kiloa, mikä on varmaan kaikkien aikojen nopeusennätys. En todellakaan pyrkinyt tietoisesti laihduttamaan, mutta jostain kumman syystä ruokahalu väheni niin, että matkan lopulla joutui melkein väkisin eväsleipiä tauoilla jyystämään vaikka elimistö huusi, että nyt energiaa tänne heti. Nälätön olotila jatkuu edelleen, vaikka ei ole mitenkään erityisen ylirasittunut olo, hiukan hajamielinen kylläkin kahden viikon repaleisten yöunien jäljiltä.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Matkan vaarallisin osuus

on nyt alkamassa, eli automatka Oulusta Helsinkiin. Mutta minne siellä auton pysäköi? Onneksi on kaksi lumilapiota mukana.

Kirjoitan aikanaan loppuraportin ja koetan korjata ne rikki menneet kuvat.

Kiitos kaikille apua, neuvoja ja kannustusta tarjonneille ja ylipäätään retkeäni kärsivällisesti seuranneille. Menkää hiihtämään ja muistakaa villa!

tiistai 2. helmikuuta 2010

Perillä

Lepo, lumisade, lauhtuminen ja pizza sen mahdollistivat. Sitä paitsi en välittänyt enää pystyttää telttaa. Ei tarvinnut edes repiä, vain hiihtää 12 tuntia. Etureidet kyllä protestoivat, Hiukkavaaran pitkällä suoralla tuntui pari kertaa että jalat putoavat alta. Hengittäminen oli helppoa ja hartiat voivat hyvin. Nyt saunaan.

Hiukkavaara

Laaja alue, mutta pakko tämän on joskus loppua.

Kalimenvaarantie

On ollut mahtava luisto tänään.

No tietysti

Sehän on työmatkaliikennettä. Ylikiiminki on Oulun lähiö.

Huomenna

Mikä ruuhka täällä nyt on

Nyt sitä tulee

Elätti

Jos tuo mammutti sattuu poikimaan, saan kuulemma keväämmällä pennun. Tekee säväyksen Helsingin koirapuistoissa, ja on muutenkin kerrostaloyksiössä asujan ykkössuosikki kotieläimeksi.

Epäilen suunnistusvirhettä

Mutta tapahtuiko se paikassa vai ajassa?

Vesalan grillikioski

Mamujen pitämä kebab-pizzeria. Nyt on tultu Eurooppaan. Näille olisi ehkä vaikea selittää, miksi hiihdän turhaan pakkasessa pitkin korpia ja maanteitä, kun se useimpia kantasuomalaisiakin ihmetyttää.

Maanteiden valtiaat

Volvokuski viittoili sormellaan, että minun tulisi hiihtää hiekoitetulla kevyen liikenteen väylällä, joka päättyy 20 m päässä.

Terveyttä ja pitkää ikää

Syntymästäni saakka on täällä näemmä tanssittu. Tanssikaa vielä kauan!

Ahkio talviunilla

Nyt se kauan kaivattu lumi sitten tuli.

Reitti Ouluun

Nyt jos tietäisi varmuudella, että kelkkareitti Ylikiimingistä Seluskanjärven ja Kalimenlammen kautta Ouluun on hyväkuntoinen ja tänäkin aamuna ajettu, voisi harkita sitä maantien asemasta. Mutta tie on suorempi ja varmempi, ja nyt pitää vain päästä hiipien perille, itseään liikaa rasittamatta.

Jos tiedätte kelkkareitin kunnosta niin soittakaa.

040 738 4079

Eturistiriita

Tieltä kantautuva lumiauran ääni huolestuttaa. Älkää nyt hyvää lunta sivuun heittäkö!

maanantai 1. helmikuuta 2010

Äitiä ikävä

Heräsin äsken päiväunilta. Unessa olin ajatellut: kysyn huomenna äidiltä, miltä tuntuu olla noin vanha, ja monta muuta asiaa. Yön aikana äiti kuoli. Siis unessa.

Puhukaa hyvät ihmiset vanhempienne kanssa mieltä askarruttavista asioista niin kauan kuin se on mahdollista. Ja sanokaa heille ystävällisiä asioita, jos vain osaatte.

Tenutrangia

Vilkaisin Vaellusnetin retkikommentteja nyt joutessani. Kyllä tenutrangia toimi hyvin ainakin vielä -27 asteessa, mikä oli kylmin itse mittaamani aamupakkanen. Marinol tosin oli jo aika sameaa siinä vaiheessa.

Kylmin muitten mittaama oli Mäntyvaaralla, -31, mutta silloin olin talossa yötä. "Onpa rapsakka keli", lausahti talon miniä tultuaan lehteä hakemasta.

Olen miettinyt, miten olisi retken käynyt, jos olisin viettänyt tuon yön teltassa. Parina kylmimpänä teltta-aamuna tunsin jonkinlaisen paniikin läheisyyden. Tuntui kuin jokin ankara olisi kurittanut koko ajan, ja jos teen yhdenkin virheen, se johtaa kohti tuhoa. Tämä oli siis tunne, ei tilannearvio. En ole laisinkaan kokenut talviretkeilijä, eikä minulla ole juurikaan rutiineja näin ankarissa oloissa selviämiseen. Kaiken joutuu miettimään, ja taustalla kalvaa huoli, miettiikö ratkaisevalla hetkellä jotakin väärin.

Jos mittari olisi näyttänyt kolmeakymmentä tai kylmempää jonain teltta-aamuna, olisin luultavasti pakannut välttämättömimmät reppuun, lähtenyt rivakasti hiihtämään kohti lähintä taloa, tilannut taksin ja palannut Ouluun autoa hakemaan.

Varustepuolesta enemmän loppuraportissa, mutta tämän olen nyt oppinut: paksua villaa.

Virkistys

Lepo, paikallisen retkeilijän vierailu ja lihapulla-perunamuusiateria virkistivät niin, että Pohjois-Suomen kartta alkaa näyttää hyvinkin kiinnostavalta tulevia retkiä ajatellen.

Tauko

Nyt teen niin, että jään tänne Haarahiltuseen vielä seuraavaksi yöksi kuntoa kuulostelemaan. Täytyy uskoa, ettei pelkällä tahdolla hiihdetä. Tarvitaan myös toimivat jalat, keuhkot ja pää, ja mitä niitä onkaan. Jos vielä huomenna on halju ja voimaton olo, hiihdän Ylikiimingin keskustaan, jätän romppeet sinne, hyppään linja-autoon ja ajan Ouluun hakemaan auton. Ei se sen monimutkaisempaa ole. Eri juttu sitten on se, miten dieseli käynnistyy kahden viikon pakkasten jälkeen.

Tylsää, antikliimaksi, mutta ei täältä mitään keuhkoputkentulehdusta ole tultu hakemaan.

Kysymys

Onko terveydelle vahingollista hiihtää, kun yskä on vähitellen yltynyt, mutta ei ole kuumetta? Yskänkohtauksen laukaisevat erityisesti muutokset: tulo pakkasesta lämpimään, rekan lumipölypyörre, siirtyminen makuupussista aamutoimiin jne. Avaavaa astmalääkettä eli sitä sinivihreää sumutinta on.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Loppurutistuksesta

Uncovered Meat kysyi, eikö lopun voisi ottaa rauhallisemmin. Voisi kyllä, ja ilmeisesti joudunkin nyt ottamaan, mutta loppurutistuksissa on aivan oma voitonriemuinen, orgastinen viehätyksensä: nyt perille, vaikka pienen kuoleman uhalla. Jaksanko? Jaksan! Jaksan!

Mutta kuten sanottu, ehkei tällä kertaa. Yskä vie voimia, ja jalat ovat aika tönköt. Runkonopeus on tällä retkellä alhainen, eikä sitä kannata väkisin ylittää, se kostautuu jo samana päivänä, usein jo parin kilometrin jälkeen.

Välitilinpäätös

Mikäli vielä joskus erehdyn nousemaan suksille ja lähtemään jonnekin Töölönlahtea kauemmas, niin Saariselän itäosien kämppien kiertely, mitä joku taisi ehdottaa, kuulostaa aika hyvältä idealta.

+35.9

Kainalolämpö nimittäin. Kasvoja, käsiä ja jalkoja kuumottaa, mutta muuten olen ilmeisen cool.

Minulle suositeltiin Haarahiltusen maatilamajoitusta niin pontevasti, että hiihdin kolme kilometriä takaisin Hetekylän tien suuntaan miettien, oliko tämä nyt varmasti hyvä idea: hiihtämällä samat kilometrit kohti Oulua minulla olisi ollut huomenna sinne matkaa enää 33 km, vähän pitkälti mutta silti mahdollinen yhden päivän matka. Nyt omassa tuvassa (22€) lämmitellessä idea alkaa tuntua yksiselitteisen hyvältä. Olen peseytynyt viimeksi pikaisesti Saunakankaan kämpällä pihalla pakkasessa kolme päivää sitten, ja makuupussikin on jo kosteudesta painava.

SEO Ylikiiminki

Oulu 36 km. Jaksaisiko tuon huomenna, jos hiihtäisi tänään vielä vaikka tunnin?

Huoltamon baarissa katsotaan raveja ja pelataan raha-automaatilla. Selän takana toinen telkkari hölisee idioottimaisinta jenkkiviihdettä. Paikkaa leimaa tyhjänpäiväinen epäviihtyisyys, mutta täältä saa ruokaa ja vettä ja täällä on kuumat patterit varusteiden kuivaamista varten. Sivilisaation pariin palaaminen herättää ristiriitaisia tunteita.

Lepopaikka

Jo hämärtävässä illassa lähestyi mustavalkea kyltti. Arvailin, lukisiko siinä "Maatilamajoitus". No, melkein. "Hautausmaa"

Laavu

Hiihtelen väsyneenä ympäriinsä etsien karttaan merkittyä Joki-Kokon laavua. Ei löydy. Maasturi lähestyy, huidon sitä pysähtymään. Auto hidastaa, iäkäs pariskunta katsoo ja jatkaa matkaa, "ei me tunneta".

Ei olla enää Kainuussa. Pitäkää laavunne.

Yleinen tie

Nuorittajoella kuuluu ajettavan kelkalla uraa, mutta tie on nyt parempi ratkaisu. Lumisade ja tuuli yltyvät, onneksi myötäinen.

Köhhä-köhh

Tämä astmayskä, tai mikä lieneekin, ottaa todella voimille. Täytyy mennä kotiin palattua lekurille, jollei se asetu.

Heinillä härkien

Kiitämme: hyvää ilmastointia, kiinnostavaa arkkitehtuuria, nukkumismukavuutta, yleistä tunnelmaa

Moitimme: ilmastoinnin säätelymahdollisuus vähäinen, meluisat rakenteet

lauantai 30. tammikuuta 2010

Yösija

Kuu paistaa riihen seinän raoista sisään. Isäntä hyvä, älä tule häätämään minua täältä. Tarvitsen lepoa ja suojaa.
Heh, saavuin juuri Ouluun. Kuntaliitos.

Hetekylän tiellä

Ylikiiminki 33 km. Tämä on nyt tällaista zombihiihtoa, kilometrien pureskelua. Perille, hitaasti, varmasti. Perusvoimat alkavat ehtyä, eikä pakkashiihto ilmeisesti tehnyt hyvää keuhkoille. Jano ja nälkä eivät oikein ilmoita itsestään, rasituksen merkki. Teltassa ei kuitenkaan voi talvella viettää välipäivää kuin hätätilassa, joka ei vielä ole.

Enkelinturilaita

Istuin tien vieressä evästauolla. Pakettiauto pysähtyi, autossa kaksi ilmeisesti poromiestä. "Se tämä karttalaukku on varmaan sinun." Oli unohtunut edelliselle taukopaikalle. Kuski sanoi pelänneensä, että olen lähtenyt oikomaan metsiä pitkin. Silloin olisi kelkalla joutunut toimittamaan karttalaukun perille.

Tätäkin riittää

Korvessa

Vielä näkyy olevan näinkin etelässä katvealueita, joissa kännykkä ei tuntikausiin löydä verkkoa. Hyvää lumista tietä kohti Viinikoskea, huomenna Ylikiiminki. Onkohan siellä sunnuntaisin mikään auki?

perjantai 29. tammikuuta 2010

Viinivaara, -16 C

Tänään on ensi kertaa ollut sellainen tunne että kotia kohti, vaikken asukaan Oulussa, ja voi veljet ja siskot, että se tuntuu hyvältä.

Päästyäni vihdoin Olvassuosta sain hiihtää monta tuntia kuutamossa, kunnes sain lievän huimauskohtauksen ja leiriydyin. Kuivaan makuupussiin on miellyttävää uppoutua. Heikko lumisade sihisee telttakankaaseen. Nukuttaa.

Jälleen nostalgiatuokio

Tästä hiihdin kerran pohjoiseen.

Olvassuo

Kylläpä tätä riittää.

-17 C

Yöllä loisti täysikuu ja metsä oli valoisa. Nyt on sadellut hiljakseen lunta, on pilviharmaata ja hiukan raa'an tuntuinen ilma.

Kohta on pakattu, sitten siivous ja matka jatkuu kohti länttä. Kiitos erinomaisen kämpän rakentajille ja ylläpitäjille.

Unet

ovat lähteneet vihdoin käyntiin, mutta niitä ei kannata kertoa.

torstai 28. tammikuuta 2010

mp3

Mietin, mitä J.S. Bach tuumaisi PMMP:n musiikista. Luultavasti kuuntelisi kiinnostuneena rytmiikkaa ja sointia, oudoksuisi rumpuja, ihmettelisi sähköisiä soittimia ja Vesalan äänenkäyttöä mutta löytäisi paljon tuttua harmonioista ja melodioista.

Laavu

Ylikiimingin Joki-Kokkoon on kartalle merkitty laavu. Olisikohan siellä puita? Saisi makuupussin ja saappaiden huopavuoret kuiviksi. Laskeskelen mielekkäitä päivämatkoja.

Lämmitän kattilassa pesuvettä. Illalla odottaa se horror, että on mentävä alastomana pihalle pakkaseen ja peseydyttyvä sen minkä pystyy. Eilen makuupussiin mennessä huomasin olevani suorastaan limainen kahden päivän uurastuksen jäljiltä.

Sen olen nyt ollut oppivinani, ettei näitä retkiä ole mielekästä tehdä, jolleivät ne jollakin tavoin kuohkeuta mieltä. Jos ne vain junttaavat mielen entistä tiukemmaksi, hedelmättömämmäksi, armottomammaksi ja toivottomammaksi, niistä on vain harmia.

Etukäteen ei vain voi tietää, toimiiko kevätkyntö tällä kertaa vai ei. Tällekin retkelle lähtiessä ajattelin, että totta kai se toimii, ja osaanhan minä jo hiihdon. Paskat. Osaan selvitä hengissä ja kärsiä, siinä tärkeimmät. Kuohkeutumisesta on nyt vasta aavistus, eikä siitä kannata pitää meteliä, jottei se säiky tiehensä. Nyt näkyy akku loppuvan.

Lepopäivä

Puutöitä, varusteiden kuivattelua ja inventointia, kartan tutkimista ja laiskottelua. Kyllä asuminen on vaihteeksi kivaa.

Kännykän akku alkaa loppua. En tiedä, miten pakkasen syömä vara-akku on, ja sama pätee varakännykän jo vuosia vanhoihin akkuihin. Lataamaan pääsee kai muutaman päivän päästä Ylikiimingissä.

Saunakankaan ohi virtaavassa Piltuanjoessa on näkyviä sulapaikkoja ja näennäisen lumipeitteen alla varmasti lisää. Jokien varaan ei siis tosiaan voi laskea. Ylikiiminkiin suksin varmaan teiden varsia, sitten vielä Muhoksentietä Isolle Seluskanjärvelle ja sitten kelkkareittiä Kalimenlammelle. Sieltä pääsee jo aika hyvin pikkuteitä Hiukkavaaraan ja Ouluun. Sitten joskus.

+5

Eilinen oli paha päivä. Niitä tulee välillä, riippumatta unesta ja ravinnosta. Ehkä se johtui soralla hiihtämisestä ja siitä, että seitsemännen retkipäivän olisi pitänyt jo olla lepopäivä.

Eilinen oli sillä tavoin paha, että se manasi vähitellen esiin toivottomuuden, vihan, epäluuloisuuden ja elämään kyllästymisen. Mikään ei tuntunut hyvältä ja arvokkaalta. Kermainen porokeittokin oli vain rasittava velvollisuus.

Tänä aamuna totesin, ettei tuohon suuntaan pidä kulkea, siellä odottaa vain paha.

Tämä päivä oli hyvä, koska tiesin pääseväni kämpälle. Tosin välillä luulin, etten pääse. Suolla kävi hurja viima, tuuli puhalsi kilometreittäin vapaasti ja lumi lensi vaakasuoraan. Pimeässä oli kolkko suunnistaa. Viimeiset 400 m olivat viheliäistä ryteikköä. Mutta löysin, kymmenen tunnin hiihdon päätteeksi. Talo näytti niin kauniilta, kun lopulta erotin sen metsän keskeltä. Nyt vajoan uneen. Lihakset ovat kipeät. Huomisen lepään.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Kämppä

Ulkona -15 ja kylmenee, sisällä -4 ja lämpenee. Vietän täällä lepopäivän.

Elämä

Hyvää puuta, ja vielä kiehisiäkin tehty. Kiitos, tuntematon.

Jossain tuolla

Lähden nyt suunnistamaan Olvassuon kämpälle. Tuuli on aukella kova mutta myötäinen. Lienen perillä 2-4 tunnin päästä.

Viima

Etenee

Ikuinen optimisti

Päässä soi nyt itsepintaisesti "vielä on pesää jäljellä".

Karhu on lähtenyt talvipesästään.

Pulkka

On se aika porsas.

Tuuli

Kylläpä metsä huokailee välillä syvään. Koko olemukseni ojentuu kohti Olvassuolla olevaa kämppää, mutta sinne päästäkseen pitäisi alkajaisiksi tulla ulos makuupussista.

Jalkojen yöasu

Silti on melko kylmä, vaikka pakkasta on vain 16 astetta. Tuulee enemmän kuin aiempina öinä, ja auratulla tai lanatulla tiellä hiihtäminen on varsinainen hiihdon irvikuva, joka todella imee voimat.

tiistai 26. tammikuuta 2010

GPS sanoo

Raate 110
Oulu 90
Olvassuo 14

Hyvä näin.

Kitka

Kyllä on kertakaikkisen surkeaa tämä soralla ja sepelillä kompastelu. Kat sokaa nyt, hyvä tasainen tie, ja piilotettu täyteen eri kokoista kiveä.

Valopatsas

Laskeva aurinko heijastaa tuollaisen, mahtaako näkyä kuvassa.

On lauhtunut aika lailla ja satelee hiljakseen lunta.
Puolangan ruisleipä, unohtui mainita.

Leippä

Onpa muuten todella hyvää tämä Askan eräemännän kehuma ruisleipä.

Kivinen taival

Valitettavasti tämäkin herttaisen untuvaisen näköinen tie on kylvetty täyteen sepeliä, johon sukset ja ahkio jatkuvasti tökkivät. Tietysti on selvää, etteivät autoilijat luistoa kaipaa.

Valo

Tänään on vielä tällaista, mutta pohjoisessa taivaanrannassa näkyy pilviä. Täytyy koettaa jaksaa pitkä päivä, jotta löytää huomenna kämpälle valoisaan aikaan mahdollisessa lumituiskussa.

Toimii

Eilisaamun rallatus

"Tämmöinen se on minun elämäni juoksu / väkevänä tuntuupi siinä leivän tuoksu / enkä minä kepapista piittaakaan / maku kun ei rukihiseen viittaakaan"

(Niille, jotka haluavat lukea tuon monikulttuurikriittiseksi kannannotoksi kerrottakoon, että Helsingissä yksi lempiruuistani on läheisen kebab-paikan grillattu kana.)

Eväsleipiä tehdessä

Nuorempan ärsytti kun vanha kansa kehtasi sanoa, että tuntuu kuin ihmiset nykyään valittaisivat turhasta, vaikka elämä on muuttunut liian helpoksi. Huomaan liittyneeni vanhaan kansaan. "Voi ei, mä sain väärän värisen iPodin!" Tosin olen itsekin siviilissä hiukan tuollainen. Ehkä nämä retket ovat siksikin tarpeen.

Polttopuusta

Vaikka puuta on ympärillä paljon, leirioloissa polttokelpoista puuta on nykyään varsin vähän, sen on pari paikallista asukastakin todennut. Jostain suolta saattaa pystykeloa löytyä, mutta kuten todettu, näissä lumioloissa ja tällä kuormalla hiihtäjä on lujan pohjan vanki. Ehkä lännempää kelkkareittien varrelta löytyy polttokelpoista puuta. Turhat puunhakureissut eivät ole uupuneen iltaleiriytyjän työlistalla kovin korkealla.

Aamupuurolla

Varsinkin näillä ankeammilla retkillä tulee päivittäin ihmetelleeksi, miksi kotioloihin on niin vaikea tyytyä. Ajatella, saa keittää aamupuuroa liedellä ja syödä sen lautaselta lämpimässä istualtaan sen sijaan että mättää puuroa Trangian kattilasta naamaansa hyppien samalla jalalta toiselle, jotta pakkanen ei pureskelisi märissä huopavuorisaappaissa kärvisteleviä varpaita.

Kai vanhemmiten tulee mukavuudenhaluisemmaksi, ainakin niin monet toteavat omalla kohdallaan. Tämä retki on ainakin opettanut minulle, että ei enää koskaan hiihtovaellukselle, jollei ainakin kaksi näistä ehdoista täyty:

On voitava hiihtää pääosin muuta kuin tieuraa.

Ei tällaisia pakkasia.

Valoisan ajan on oltava pitempi. Ei mitään joulupukkivaelluksia.

On oltava polttopuuta saatavilla.

Lunta on oltava riittävästi, mielellään kantavaa.

Tietysti näissä oloissa, kun yksikään ehdoista ei täyty, saa hiihdellä rauhassa yksin, mutta kyllä niitä muita retkeilijöitä sietää, kunhan ei aivan mene hiihtolomalla Saariselälle.

Toinen vaihtoehto on opetella tyytyväiseksi ja pysyä kotona. En vain osaa. Se jokin, kuviteltu mutta sydämessä todellinen, käskee liikkeelle. Jossain on jotain, mitä kohti haluan kulkea. Voisiko sen tavoittaa tantrajoogalla tai humanitaarisella työllä?

maanantai 25. tammikuuta 2010

Juttua

Joku lukija pahoitteli säkenöinnin puutteita ja arveli syitä.

On tosiaan niin, että näissä oloissa, toisin sanoen ankaralla pakkasella harvaan asutulla seudulla, huomio kiinnittyy selviytymiseen. Ei niin, että täällä olemassaolostani kamppailisin, mutta suoraan kaupungista 30 asteen pakkaseen tipahtaneena sellaiset asiat, kuin että miten saan rukkasen mahdollisimman nopeasti takaisin käteen spriikeittimen sytyttämisen jälkeen, tai käännynkö makuupussissa vasemmalle vai oikealle kyljelle välttääkseni lämmönhukkaa, tai soittaisinko taksin lopettamaan nämä kärsimykset, vievät huomion. Ei ole oikein muuta asiaa. Pakkanen myös hillitsee huomattavasti halua ottaa kännykkä paljaaseen käteen, pitempien viestien naputtelusta puhumattakaan.

Mutta on myös totta, ettei mieleni ole vielä käynnistynyt, ruumiskin vasta joten kuten. Unet, nuo mielikuvituksen ja virkistyksen lähteet, ovat myös jääneet melko vähiin. Lisäksi tällä retkellä suuri osa mietteistäni on sillä tavoin yksityisiä, ettei niitä ole tarpeen jakaa.

Viimeisenä mieleen tulevana syynä mainittakoon se, ettei Oulussa ole tavoitteena erityisempää hohtoa. Ihan kelpo kaupunki, mutta ei pysty retkimielessä kilpailemaan Nuorgamin tai Jäämeren kanssa.

Saattaa myös olla, että olen tyhjä, tyhjentynyt. Niinkin voi käydä. Silloin pitäisi kai ymmärtää latautua kaikessa hiljaisuudessa.

Vyöratkaisu

Luulen, että Ruotsin armeijan nahkavyöllä ja roudarinteipillä viritellään siis aivan mahtava vetovyö. Entistä ehompi.

Lojuttaa

Kissa pudottelee hyllystä kirjoja, Irlannin susikoirat työntävät päätä syliin. Pitäisi harjoittaa pientä huoltoa, tutkia karttaa ja innovoida uusi vetovyö, mutta ei millään jaksaisi. Puolangan vaarojen ylitys otti voimille, vaikkei tässä korkeimpien huippujen kautta kuljettukaan. Huomenna, jos Luoja suo, on edessä jo Olvassuo. Tai ylihuomenna.

Nyt kun pahimmista pakkasista päästiin, on luvassa myrskyä. Miksei luonto voi pysyä kohtuudessa, edes talvisin.

Erämajoitus

Eipä näy varasolkea miljoonalaatikossa, mutta nyt ei osaa olla huolissaan sellaisesta, kun on vatsa täynnä tattikeittoa ja pääsee saunaan.

Varusterikko

Ahkion vetovaljaiden muovinen solki meni juuri rikki, enkä ole varma, onko minulla varaosaa. Suomen päästä päähän se kesti, mutta nyt tuli mittari täyteen.

Ekat porot

Jälkiä on kyllä näkynyt vähän kaikkialla.

Harmaa hetki

Nostalgiatuokio

Tästä kävelin kohti Jäämerta kesällä 2000. Miten nopeasti kuluukaan kymmenen vuotta.

Alas

Näin nämä on pakko saatella. Suksilla laskeminen on Palanderin hommaa.

Onnennumero

Siis tällaisia mäkiä.

Vittu saatana

Jos jonkun käy yhä kateeksi, niin tulkoonpa itse näihin mäkiin kiskomaan 55 kg kuormaa sepelillä. Perkele, hiisi, lempo.

Puuh

On muuten ihan harvinaisen vittumainen hiihtää tämä Naulaperän tie. Maisemat ovat komeat, mutta ohuen uuden lumen alla, joka ei tarjoa sukselle juurikaan pitoa, on pitkin matkaa soraa ja sepeliä joka varmistaa, ettei luistossakaan ole hurraamista. Alamäissä saa olla todella varuillaan, jotta ei lennä turvalleen. Hidasta ja keljua on matkanteko nyt.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

-17 C

On se kuulkaa jännää, että tästä lämpötilasta voi olla suorastaan onnellinen. Kuiva makuupussi, vatsassa ruokaa, rauha. Tässä lämpötilassa ajatuksetkin jo liikkuvat. Arviolta parin päivän päästä retki alkaa olla puolivälissä.

Kevyttä lumisadetta

Piimää ja pyttipannua Lylykylällä. Nyt jaksaa hytistä vielä yhden kylmän yön, huomenna Askan erämajoitukseen.

Solinaa

Jokijäillä hiihdon varaan ei näemmä voi laskea. Pelkkä katselu ja kuuntelu hytisyttää, mutta niin vain pulahti koskikara sinne uimaan.

-18 C

ja Puolangan vaarajonon yllä häämöttää pilveä tai usvaa. Olisiko se vihdoin lauhtumassa?

Lepopäivän ratoksi

Kyllä tuonne on nyt työnnyttävä. Viestejä ei tule kun ei tarkene näpytellä.

-31 C

Tämä asettaa jo haasteita pukeutumiselle.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Vasta- ja myötämäkeä

Pakkanen söi kännykän akun niin, että omasta lärvistä otettu kuva jäi viimeiseksi, mikä oli vahinko paitsi lärvin puuttuvien kauneusarvojen vuoksi, ennenkaikkea siksi, että auringonlasku ja sitä seuraava hämärä lumisessa vaaramaisemassa olivat poikkeuksellisen hienoja. Sellaisia valoja, värejä ja perspektiivejä, jotka herättävät tunteita, joilla voimakkuudestaan huolimatta ei oikein ole nimiä.

Puolikuu valaisi taivallusta vaaroja ylös ja alas pakkasen kiristyessä hiljalleen. Muistelin tähtikuvioitten nimiä ja muotoilin mielessäni virkettä, jolla kysyisin yösijaa. Kainuussa kuulemma on vielä tapana kulkijalle sellainen antaa. Kahdessa talossa oli valot, mutta ajattelin, ettei ihan vielä. Sitten ei juuri tullutkaan taloja, eikä varsinkaan valoja. Ei edes koira haukkunut missään. Syrjäseuduilla on talvipakkasella todella hiljaista.

Lopulta häämötti vaaran laella valoja, punnersin mäen ylös, koputin ovelle ja lausuin muotoilemani virkkeen, tai jotain sinne päin. Nyt on syöty pottukukkoa, saunottu, katsottu telkkarista säätiedotus joka lupaa juuri tänne 30 asteen pakkasia, ja kiivetty yläkertaan nukkumaan. En tiedä, miten ilmaisisin kiitollisuuteni määrän. Ehkä asukkaat tajuavat sen olosuhteiden perusteella. Tällainen pakkasjakso on kuulemma ollut viimeksi 11 vuotta sitten.

Ylimääräinen ilonaihe on se, että kirpparilta eurolla ostettu haalari on tähän mennessä paras hiihtovaatteeni. Se muistuttaa huutomerkkinä siitä, ettei rahojaan tarvitse aina kantaa kalleimpaan kauppaan.

Tämän takia on viikset ja parta.

Iloinen 80-luku

Henkilökohtainen kelkkaura

Onnea

Taksimies oli nähnyt illalla jonkun pystyttävän metsään telttaa, ja kertonut havaintonsa eteenpäin. Aamulla ohi autoileva mies pysähtyi ja kysyi, olisinko jotain vailka. Nyt on syöty kuhakeittoa ja kuivatettu varusteet. Kainuulainen vieraanvaraisuus yllätti taas. Pakkasen pitäisi alkaa hiukan hellittää viimeistään huomisesta. Asiat ovat melko hyvin.

-27 C

Huomenta. Ongelma on nyt siis se, että en pysty juurikaan nukkumaan näin kylmässä. Hiihto sujuu, ruokaa riittää ja kunto on ok, mutta unen puute johtaa vähitellen järjettömyyteen. Unen laatuun ei ole luvass parannusta pakkasten jatkuessa ja makuupussin vettyessä.
Tässä Joutsen-makuupussissa on sellainen käyttäjän hartaasti kaipaama ominaisuus, että se on helppo sulkea ulkoa mutta hankala sisältä.

Sattuuko kellään teistä lukijoista olemaan saunaa Lylykylällä päin? Saapunen sinne huomisiltana, jollen sitten lähde aamulla takaisin Ämmänsaareen ja pois.

Tällaista se on, kun ei ihminen tiedä, mitä pohjimmiltaan haluaa.

perjantai 22. tammikuuta 2010

-26 C

Hetkittäin, kaikista hyvistä varusteista ja rittävästä ruoasta ja ihmisasumuksista huolimatta, tunnen jotakin paniikin kaltaista. Entä jos makuupussin vetoketju hajoaa keskellä yötä? Jos nilkka murtuu hankalassa paikassa? Jos hypotermia hiipii salakavalasti? Jos putoan veteen? Jos kantti yksinkertaisesti pettää? Hoen itselleni välillä järkeviä lauseita, jotta tulisi sellainen tunne, että asiat ovat täysin hallinnassa.

-25 C

Kasvavan kuun ja otsalampun valossa järven jäätä ja Joukokylän tienvartta kohti Pesiökylää. Alamäessä niin kova vauhti, että vasta ahkion ajautuminen päin penkkaa pysäytti. Kylmä. Öitä.

Nyt riitti

kerrospukeutumisella kikkailu. Hain K-Rautiasta topatun talvihaalarin leiriasuksi.
Niin ja kotiin lähtevät myös Sievin nahkasaappaat. Ne ovat muuten hyvät, mutta jäätyvät kostuttuaan sellaisiksi, ettei niitä pysty aamulla vetämään jalkaan.

Huoltoa ja törsäystä

Ostettu yli 400 eurolla lämpöä ja mielenrauhaa. Safari-pilkkisaappaat leirijalkineiksi, bambukerrasto, Savotan olkareppu päivittäistavaroita varten, uusi villafroteekerrasto vanhan koinsyömän tilalle, telaketjumakuualusta, kylmän kelin pitovoidetta sekä Fjällrävenin housut, jotka lyhennytin viereisessä ompelimossa. Kirpputorilta löytyi ulkoiluhaalari 1980-luvun väreissä sekä kashmirvillainen aluspaita, kumpikin yhden euron hintaan.

Hirvittää jälleen törsäys, mutta suurimman osan näistä olisin joutunut ostamaan viimeistään ensi talveksi joka tapauksessa. Ei niin, että tällaista hiihtoa enää suunnittelisin, hyi. Jotain helppoa ja kivaa seuraavaksi.

Kotiin lähtevät ilmatäytteinen makuualusta, Boreuksen ruokatermos joka jäätyy kiinni ja kitsastelee sisältöään, rikkinäiset housut sekä paksu muovinen pakkauspussi, joka jähmettyy pakkasessa tönköksi. Olin vähällä lähettää myös sen koinsyömän villafroteekerraston, mutta pidän sen kylmän sään hiihtoa varten. Se uusi saa olla yöpuku.

Vielä vaivaluettelo

Peukalonkynsien reunojen iho alkaa jo halkeilla, mikä tietää kivuliaita aikoja. Rasituspäänsärky, ja vatsa hiukan sekaisin (huom, yksi pieni keskiolut). Hartiat tietysti jumissa ja etureidet hellinä. Isovarpaita kolottaa. Lisäksi hiihto näillä pakkasilla korventaa astmaatikon keuhkoja. Ahkion vetovyö on jauhanut kyljet aroiksi. Yskittää. Muuten vointi on erinomainen näin majatalon sängyllä loikoillessa.

Pitoa

Sukset ovat luistaneet tuoreella pakkaslumellakin riittävän hyvin, mutta heikko pito on ylämäissä ongelma. Millä saisi pitopohjasuksiin lisää pitoa -20-30 asteen pakkasille?

Hrr

Aamun jännittävin ohjelma eli säätiedotus vahvisti Siperian pakkasten jatkuvan. Lähden kylille ostoksille. Housut, toinen villakerrasto ja ruoka ovat ainakin ostoslistalla.

torstai 21. tammikuuta 2010

Lepo

Kyllä ihmisen paikka on talvella talossa, ei ulkona pakkasessa, ei ainakaan tällaisessa eikä varsinkaan öisin. Viime yönä tunsin ensi kertaa myötätuntoa Suomeen oikeudetta marssineita puna-armeijalaisia kohtaan. On niillä ollut niin saamarin käsittämättömän kamalaa.

En olisi millään halunnut tulla pois kuumasta suihkusta, vaikka se kuivattaa ihoa. Eräs tuttu kertoi iäkkäästä sukulaismiehestä, joka kesti ihan mahdottomasti löylyä. Hän oli talvisodassa vartiossa seistessään tullut siihen tulokseen, ettei koskaan voi olla liian lämmin.

Ajattelin ensin lorvia kaksikin yötä täällä majatalossa sään lauhtumista odotellen, mutta ei sen lupailla minnekään lauhtuvan kuin vasta ensi viikolla. Voin siis lähteä kärsimään yhtä hyvin jo huomenna. Pääasia että saan makuupussin kuivaksi ja hiihtohousut, joissa on ehjä vetskari. Kohmettunut kulli kusee jo sujuvasti, muu mahdollinen toiminnallisuus selvinnee myöhemmin.

Jatkan nyt siis ainakin kolmen päivän ajan, jollei säätiedotus huomenna manaa tännekin kolmosella alkavia yöpakkasia. Mikäli kärsimysten malja alkaa läikkyä yli tai kerta kaikkiaan jäätyy, suuntaan Lylykylästä Puolangalle ja huristan Ouluun hakemaan auton. Kuten sanottu, luovuttaa saa, ja epäonnistuminen sekä heikkous on ihmiselle sallittava.

Taivaassa

Majatalo, pippuripossua, olut. Kiitos, Jeesus.

Este

Paikallisia liikennemerkkejä: "Turha ajelu ryssän tankilla kielletty"

Tasaista Ämmänsaareen saakka.